Synnyin vuonna 1985 ihanille vanhemmille ja siskoksi mahtavalle veljelle Suomeen, Keravan Ahjoon kauniiseen vihreään omakotitaloon. Äidilleni sanottiin veljeni syntymän jälkeen ettei hän enää voinut saada lapsia, mutta 13 vuotta myöhemmin ilmestyin. Mun oli tarkoitus tulla tänne maailmaan tekemään mun oma työni, oma osani.

Mun lapsuus oli tosi rikas. Sain paljon rakkautta, näin paljon iloa ja aikuisia juhlimassa iloisina, näin paljon eri maita ja sain harrastaa ja temmeltää. Sain syödä multaa jos siltä tuntui, ja ottaa muutaman keksin kyytipojaksi.

Olin ehkä kuuden vanha, kun mun vanhemmat erosivat. En pitänyt sitä traumaattisena kokemuksena. Jotenkin tiesin jo silloin, että äiti ja iskä eivät voineet olla toistensa kanssa, vaikka niiden väliltä ei rakkautta puuttunut.

Musta oli vaan ihanaa, kun iskän luona oli kylpyamme, ja sain siellä ollessa aina torttuleivoksia. Hahah, ei lapsi paljoa tarvitse…

Tuli nuoruus ja tuli yläaste. Tulin kiusatuksi, kuten varmasti moni muukin. Mulle se jätti moniksi vuosiksi häpeän sisälle. Kun olin 14-vuotias, eräs ihminen jopa kysyi multa: "Etkö sä häpee olla itses?".

Mä en tiennyt mitä mun piti hävetä, mutta siitä hetkestä aloin häpeämään.

Tuli aika, kun mun oli kohdattava tämä henkilö joka sanoi nämä sanat mulle. Ei kuitenkaan niin, että olisin sanonut hänelle "sä kiusasit mua". Juttelimme hänen kanssaan elämästä, kerroin omaa tarinaani ja hän omaansa. Hän kertoi kuinka oli itse ollut kiusattu koko kouluajan. Mun viha ja pelko kiusaajaa kohtaan haihtui sillä sekunnilla kun tajusin, että hänellä itsellään oli ollut tosi paha olla. Paha olla oman itsensä kanssa, omien kokemusten kanssa, ja se oli purkautunut muhun.

Se hetki muutti paljon, se hetki näytti mulle kuinka me kaikki ollaan yhtä, meillä kaikilla on oma polkumme. Meidän kuuluu nähdä ihminen ihmisenä ilman ennakkoluuloja ja antaa rakkautta niille, joilla on paha olla. Plutarkhos sanoi 2000 vuotta sitten "Hölmöä on ottaa toisen murheet itselleen". Nähdään mieluummin vaihtoehdot.

KUOLEMAKIN VOI OLLA KAUNIS

Menetin oman äitini kun olin 26-vuotias. Äiti kuoli syöpään. Voi kuulkaa kuinka kova paikka se olikaan, en ollut tuntenut sellaista kuilua sisälläni ikinä aiemmin. Kuin osa sielustani olisi revitty irti, ja tuntui etteikö se kipu koskaan lopu. Hellitti se kuitenkin, ja tilalle tulivat ne ihanat muistot.

Äitini ollessa sairaalassa todistin omien vanhempieni välistä rakkautta, mistä olen tosi kiitollinen. Vaikka äidillä ja isällä oli molemmilla uudet puolisot, isä oli äidin vuoteen vieressä monet hetket. Isäni puoliso sanoi myös että isän kuuluu olla siellä, lastensa äidin luona.

Voi kuinka toivon, että kaikki saisivat kokea sen kaiken rakkauden, ja nähdä sen rakkauden, mitä mä olen saanut todistaa.

Vuonna 2010 alkoi rankka vuosikymmen. Menetin äitini, seuraavaksi isovanhempani ja isäni autokolarissa 2015. Kuinka olenkaan kiitollinen siitä, että päivää ennen isän kuolemaa vietettiin aikaa yhdessä, naurettiin ja hölmöiltiin. Kun lähdin isän luota, en ollut saanut niin voimakasta halausta häneltä varmaan koskaan. Tuntui niin turvalliselta, ja kun käännyin katsomaan perään, iskä säteili iloa ja hymyili mulle. Kiitos, että sain sen muiston.

Siitä alkoi surun aika. Mielessäni oli vain, että "nyt mä olen yksin, mun täytyy pärjätä, selvitä, olla vahvempi!"

En osannut odottaa, että suru sisälläni voi muuttaa koko mun persoonallisuuden, muuttaa mut kiukkuisemmaksi, tuomitsevammaksi ja ehdolliseksi. Oli vain yksi oikea tapa, ja se oli se minkä minä olin lukenut tai tunsin oikeaksi, muut ei tulleet kuuloonkaan.

Se jos jokin on kapeakatseista ja tuhoaa mielen ja kehon.

KEHO, MIELI, KOHERENSSI JA UUDEN NAHAN LUONTI

2019 mulle tuli eteen JOE DISPENZAN kirja "Luo itsesi uudelleen". Yritin lukea sitä, mutta eteneminen oli vaikeaa. Siinä mielentilassa en osannut ajatella, että oma käyttäytyminen oli jotenkin väärää, vaan kaikki johtui aina muista.

Kirja taisi kuitenkin istuttaa muhun jonkinlaisen siemenen, koska seuraavat puoli vuotta pohdin paljon omaa käytöstäni, ja päätin Thaimaassa 2020, että nyt riittää. Päätin, että mä muutun. Kysyin mieheltäni ja rakkaalta veljentytöltäni, mikä piirre minussa on heidän mielestään huono. He epäröivät vastata peilatessaan menneisyyteen, että nyt saattaa tulla kärkäs keskustelu, hahha. Mutta lopulta he sanoivat, että olen aika päällepäsmäri. Tiesin sen ja olin iloinen, että se sanottiin mulle.

Siitä päivästä alkaen aloin muuttaa käytöstäni. Olen lukenut Joen kirjan nyt kuusi kertaa, ja joka kerta oivallan jotain uutta.

Ajatelkaa, kuinka jokin pieni tai suuri asia muuttaa sun sisäistä kurssia niin, että alat näkemään ja kokemaan elämän epäreiluna tai pahana. Sitä ennen kaikki on ollut hyvin ja olet ollut iloinen. Mutta jos kurssi muuttuu huonompaan, on helppoa jatkaa sitä kurssia pitkin. Joka aamu kun heräät, muistat ne samat ongelmat elämässäsi, ja jatkat sillä taajuudella monta vuotta.

Mutta sen kurssin voi aina muuttaa. Me voidaan aina muuttua. "Ihminen ei koskaan muutu" on todellista hevonsontaa.

Meidän neuroverkosto on ihmeellinen. Kun alat tekemään asioita eri lailla kuin ennen, et enää kytke samoja linjoja päälle vaan kehität uusia. Näin parannat itseäsi ja MUUTUT.

Kun aloin muuttamaan omia tapojani elämässäni, poistin sanat "ärsyttää", "kiire" ja "stressaantunut" omasta sanavalikoimastani. Aina kun olin sanomassa jonkin näistä sanoista, pysähdyin ja mietin, että ihanko totta mua nyt ärsyttää jokin asia. Loppujen lopuksi mua ei ärsyttänyt mikään, se oli vain tapa puhua, ÄRSYTTÄVÄ tapa puhua. Hah.

En oikeastaan muista, milloin olisin sanonut noita kolmea sanaa viimeksi. Siitä on varmaan muutama vuosi. Niiden tilalle tuli paljon parempaa.

Kiinnostuin todella paljon ihmisen mielestä, aivoista, neuroverkostosta, sydämestä ja siitä miten se kaikki kytkeytyy yhteen kaiken ulkopuolisen kanssa. Luin ja kuuntelin lukuisia tutkimuksia ja kirjoja liittyen ihmisen tasapainoon ja terveyteen mielen ja tunteiden avulla.

Olin aiemmin ihminen, joka oli useasti flunssainen tai kurkku oli kipeä. Ja auta armias jos joku mun lähellä oli kipeä! Olin varma että parin päivän sisällä siitä tulisin kipeäksi itse. Olin yliherkkä hajusteille, ja mulla oli monia pelkoja. Pelkäsin esimerkiksi, että meidän talon katto saattaisi romahtaa tai lentokone tippua talon päälle, tai että gluteiini voisi tehdä musta täysin sairaan.

Aloin ymmärtää omaa pelkotilaani ja sen yhteyttä kehooni. Eiväthän mun soluni tiedä, olenko nyt oikeasti jossain todella pahassa hetkessä, jossa leijona jahtaa mua ja haluaa syödä mut, vai katsonko kauhuelokuvaa. Soluille, mun keholle se on aivan sama. Se mitä mietin ja tunnen, sen keho uskoo todeksi. Joka kerta kun käyttäydyin pelolle sopivalla tavalla, aloin löytää siitä hetkestä sen hyvän puolen. Asioilla on aina kaksi puolta, ja näet sen kumman haluat itse nähdä.

En ole sen koommin ollut kipeänä. Vaikka viettäisin illan räkätautisen kanssa, en ajattele asiaa, luotan vain omaan kehooni, ja että se on vahva ja terve. Sitä se on.

Tässä päästäänkin viime vuoteen, 2022 syksyyn, jolloin syvennyin enemmän meditaatioon ja tapaan puhdistaa kehoa ja chakroja. On tutkittu ja todistettu, että hengittämällä tietyllä tavalla aktivoit selkäydinnesteesi kulkemaan alhaalta ylös ja ylhäältä alas. On todistettu, että ihmiset ovat parantuneet lukuisista sairauksista tämän tekniikan ansiosta.

Olen aina tiennyt chakroista vähän mutten tarpeeksi. Kunnes luin HeartMath Instituten (HMI) koherenssitutkimuksista, olin että mitä ihmettä, haluan kokeilla!

Aloin harjoittaa meditaatiota, jossa puhdistetaan chakroja. Menin kehoni sisälle ja keskityin jokaiseen energiakeskukseeni. Tunsin ne, tunsin sisälläni niissä kohdissa pyörrettä, kihelmöintiä ja osassa en oikeastaan mitään vaikka kuinka yritin. Yksi niistä, joissa en tuntenut mitään, oli sakraalichakra. Keskityin ja keskityin, ja lopulta tunsin pientä pyörrettä ja kihelmöintiä. Yhtäkkiä tuntui, kuin olisin lähtenyt käyntiin, kuin vanha auto joka jurnuttaa ja jurnuttaa, kunnes vihdoin käynnistyy mustan savupilven saattelemana.

"Jos voit ajatuksillasi sairastuttaa itsesi, etkö silloin voi ajatuksilla myös itsesi parantaa."

Olin vuosia tukahduttanut unelmani siitä, että maalaisin enemmän. Koskaan ei ollut aikaa, aina oli liikaa töitä, ja vapaa-aika meni kaikkeen muuhun. Maalasin ehkä yhden taulun vuodessa. Useasti taulut vain seisoivat olohuoneen seinää vasten ja mietin, että en nyt kerkeä, ja sen sijaan istahdin sohvalle katsomaan Netflixiä. Maalasin HEAL- teostani kaksi vuotta. KAKSI VUOTTA! Ja se ei edes ollut mikään seinän kokoinen.

Kun sitten "lähdin käyntiin" chakrapuhdistuksen jälkeen, tuntui että kukaan ei voisi mua enää pysäyttää. Ideoita tuli aivan hulluna, maalasin HEAL-teoksen loppuun ja mulle valkeni, että elämäni ensimmäinen teoskokoelma on Chakra-kokoelma.

Aloin ymmärtämään kuka olin. Olin se sama Tiina, joka pienenä tyttönä sanoi isälleen haluavansa olla isona taiteilija, taidemaalari. Silloin elettiin 1990-luvun alkua, ja siihen aikaan piti olla TODELLA kuuluisa jotta tienasi elannon taiteella. Tai ainakin näin isäni mulle sanoi.

Olen pohtinut omaa elämääni ja tullut siihen tulokseen, että se mitä isäni sanoi, jätti muhun useiksi vuosiksi oletuksen siitä, etten ole lahjakas taiteilija. Vaikka sitä isäni ei todellakaan tarkoittanut, mutta ymmärsin pienenä tyttönä sen niin. Koin, etten ollut tarpeeksi hyvä, ja että joku toinen artisti on AINA parempi. Mutta miksi verrata itseään muihin? Sen ymmärrän nyt, että ei ole maailmassa toista Tiinaa, joka luo taidetta kuten minä luon. Ellei musta ole sitten tehty kloonia.

BE YOU GORGEOUS