"SUN EI TARVITSE KOSKAAN PELÄTÄ"

Kun lähdin matkalle kohti tätä hetkeä, matkalle kohti parempaa minää, en osannut aavistaakaan, mitä se toisi tullessaan. Koen ajan nykyään eri tavalla kuin vielä viisi vuotta sitten. Koen sen asiana, joka kertoo meille, monelta on sovittu meno tai monelta lento lähtee. Monet meistä ajattelevat, että tiettyyn ikään mennessä pitäisi olla tietynlainen. Paikkoihin alkaa kolottaa.

Surun aikana ajattelin, etten varmaan elä yli 60-vuotiaaksi, mutta nyt elämänhaluni on kasvanut niin suureksi, että haluan elää 100-vuotiaaksi – terveenä ja onnellisena. Jos mietin ajan mittakaavaa, siihen on vielä puolitoista kertaa se aika, jonka olen jo elänyt. Mitä kaikkea se voikaan tuoda tullessaan!

Ajattelen eläväni tällä hetkellä kasvun aikaa.

Lapsuutemme ja nuoruutemme on kylvöaikaa – silloin opimme ja omaksumme muiden tapoja. Varhaisaikuisuus ja aikuisuus 30–40 vuoden ikään asti on kasvamista, ehkä juuri niihin oppeihin, joita meille on opetettu. Mutta sitten tulee se niin kutsuttu suuri ikäkriisi – vai onko se kriisi lainkaan? Voisiko se olla hetki elämässä, jolloin muistat, kuka oikeasti olet, tai ainakin haluat muistaa? Et enää elä ulkopuolisten odotusten mukaan, etkä niin kuin kaikkien "pitäisi" elää. Et jaksa enää pelätä maailman kauhuskenaarioita – sotaa, vanhenemista, sairauksia – vaan haluat elää! Ja huomaat haluavasi kasvaa ihmisenä. Ehkä haluat oppia uutta ja tulla paremmaksi. Kasvaa ulos niistä rajoista, joihin sinut on kasvatettu. Jonkun toisen käsitys sinusta saattaa olla se, mitä hän itse olisi halunnut olla. Mutta oletko se todella sinä?

Kasvun aikana alat ehkä tarkastella näitä oppeja ja kyseenalaistaa niitä. Puoliso saattaa ihmetellä: "Miksi muutut? Et ole enää se sama ihminen, johon rakastuin." Mutta pitääkö niin olla? Voimmeko kasvaa ja laajentaa elämänkatsomustamme yhdessä, vai johdattaako kasvu meidät eri teille?Jos tiemme erkanevat, silloin niin kuuluu tapahtua. Jos toinen haluaa kasvaa ja toisen ymmärrys ei ole samalla tasolla, kasvu pysähtyy, jos jäämme vanhaan. 

Käärmekin kuolee, jos se ei luo nahkaansa säännöllisesti.

Olemme päässeet sadonkorjuun aikaan. Näemme ja ymmärrämme, miksi olemme tulleet tähän pisteeseen ja minne olemme menossa. Osaamme tunnistaa kylvetyt siemenet ja sen, miten ne ovat tehneet meistä vahvoja jo nuorena – kuinka ne ovat auttaneet meitä näkemään ihmisiä ja tilanteita paremmin. Kasvun aika on antanut meille arvokkaan oivalluksen: oma hyvinvointi ja itsensä arvostaminen on tärkeintä. Ilman sitä myös ympäristömme voi huonosti. Saatat huomata, kuinka ero puolisosta oli lopulta käänteentekevä asia teille molemmille. Olet kiitollinen kaikesta – niin hyvistä kuin huonoistakin kokemuksista, sillä ne ovat opettaneet sinulle jotakin.

Talvi ja rauha ovat minulla vielä edessä, mutta tällä ymmärryksen tasolla näen ne levollisina. Suurena viisautena, rakkautena ja parhaimpana aikana elämässä – hetkenä, jolloin voi nauttia siitä, missä on, ja ymmärtää, ettei mikään tai kukaan pysty satuttamaan sinua. Sieluasi. Tämä matka on sinua varten.

INTO UUDESSA

Kun aloin maalaamaan Chakra-kokoelmaa, olin täynnä intoa – chakroista, taiteesta, kaikesta! Huh! Miten elämä antoikaan jokaiselle teokselleni upean tarinan ja kuinka elin ne elämässäni niin vahvasti.

Ensimmäisenä loin uuden minän. Minän, joka saa maalata ja olla juuri se, mikä halusin olla jo pienenä tyttönä. Näin syntyi: BE YOU GORGEOUS (juurichakra).

Päivä päivältä rakkaus täytti sisintäni enemmän, ja ymmärsin, kuinka paljon rakastin kaikkea itsessäni – jokaista soluani, joka tekee vuokseni niin paljon joka sekunti. Tunsin kiitollisuutta kaikkea kohtaan. Aloin nähdä ihmiset ja maailman rakkaudella. Aloin elää rakkauden kautta, ja siitä syntyi: LOVE (sydänchakra).

Kun annoin rakkauden vallata sydämeni, annoin itselleni myös vapauden luoda, päästää irti harhasta ja puhjeta kukkaan. Siitä syntyi: BLOOM (sakraalichakra).

Mutta tuli hetki, jolloin mieleni alkoi taas kertoa vanhaa tarinaa.

Mietin, miksi mikään ei etene. Luon, mutta mitä varten? Miksi kaikki ei tapahdu nyt heti? Mutta mikä pitää tapahtua, kaikkihan tapahtuu koko ajan. Päädyin shamaanin luo, joka rummutti minut matkalle. Näin itseni juoksemassa vapaana metsän halki ja lopulta tanssimassa villinä rovion äärellä. Ymmärsin, että jos en itse liiku, mikään ympärilläni ei liiku. Voima on minussa. Ja syntyi: MOVE (solar plexus).

Aloin puhua totuuttani yhä enemmän – rakkaudella, kunnioituksella, taiteeni kautta. Syntyi: MY OWN TRUTH (kurkkuchakra).

Intuitioni on ollut oppaani koko elämäni, mutta välillä en ole osannut kuunnella sitä. Mietin, kuka näkee, kun silmämme ovat kiinni? Miten mielikuvat syntyvät? Pohtiessani näitä syntyi teos: UNIVERSE INSIDE ME (kolmas silmä).

Kruunuchakran maalaaminen oli viimeinen vaihe (tai niin luulin). Mitä se minulle merkitsi? Olin kuullut sisäisen kuiskauksen: "Mene Italiaan." Ja menin ja matkan aikana sain kutsun osallistua Milanossa järjestettävään näyttelyyn. Näyttelyyn maalasin teoksen CONNECTION, joka kuvaa vettä – elämän alkuvoimaa. Mutta vasta sen jälkeen elin kruunuchakran todeksi, ja kokoelmani sai jatkoa.

YKSEYS

Oli 11.11.2023, ja minun oli tarkoitus lähteä Milanoon AQUARS III -näyttelyn avajaisiin, jossa teokseni CONNECTION oli esillä.

Heräsin yöllä kovaan kuumeeseen ja ymmärsin, että tähän jäädään. Ilmoitin kaikille, etten ole tulossa Milanoon, ja suljin puhelimeni. Kääriydyin peittoihin, paastosin ja vietin kolme päivää täydellisessä hiljaisuudessa.

Ensimmäinen päivä kului kuumeessa. Jouduin ottamaan lääkettä kovaan päänsärkyyn, mutta koska kehoni ei ole tottunut lääkkeisiin, olo vain paheni. Seuraavana päivänä kuume laski, mutta päänsärky jäi. En voinut nukkua kivun vuoksi, vaan tuijotin vain seinää – olin täysin läsnä.

Kolmantena päivänä vaivuin epätoivoon. Muistelin menetettyjä ja lopulta rukoilin apua: ylemmiltä voimilta, vanhemmilta – keneltä tahansa. Pyysin, että kipuni otettaisiin pois. Sillä samalla sekunnilla olin mielikuvissani avaruudessa.

Ympärilläni oli vain mustaa ja tähtiä. Leijuin. Käänsin katseeni ja näin edessäni kuparisen kuution, jonka sisällä kulki kultainen juova. Juova piirsi symboleita ja puhui minulle. Ymmärsin sen silloin, mutta en enää voi kertoa, mitä se sanoi – sen merkitys avautui minulle syvemmällä tasolla siinä hetkessä. Sitten juova hävisi ja muuttui kirkkaaksi tähdeksi kuution sisällä. Samalla hetkellä tunsin takanani painostavan tunteen – jonkun lähestyvän. Tähti hiipui harmaaksi palloksi.

Sivulleni ilmestyi valtava avaruusalus, joka lipui hitaasti ohitseni. Zoomasin mielikuvissani lähemmäs ja näin, että alus oli tyhjä, hiljainen ja veistetty puusta. Kun pääsin aluksen sisälle, olinkin jo maassa. 

Huomautan tässä vaiheessa, että olin koko ajan hereillä mutta aivoni saattoivat olla gamma-aalloilla joka on yhteydessä tietoisuuden laajentumiseen ja korkeampaan kongitiiviseen toimintaan.

 Seisoin upean, fantasiamaisen metsän suuaukolla ja näin, kuinka puut olivat kerääntyneet rinkiin ja halasivat toisiaan, kunnes sukelsivat maan alle. Silloin ymmärsin, kuinka tärkeää on olla juurtunut – kuinka kaikkien puiden juuret ovat maailmamme juuret, meidän juuremme.

Yhtäkkiä metsästä nousi tuhansia lepakoita. Ne lensivät eteeni, kuin yrittäen peitellä jotain kamalaa, mikä oli tulossa niiden takaa. Pelkäsin. Mutta sitten sisälläni kuului ääni – ääni, joka ei ollut minun, mutta joka samalla oli täysin minun:

"Sun ei koskaan tarvitse pelätä mitään."

Hätkähdin. Mistä tuo tuli? Olo oli kuin pienellä lapsella, jolle vanhempi oli juuri sanonut nuo sanat ja syleillyt turvalliseen syliin. Minut valtasi suunnaton rakkauden tunne, eikä pelolle ollut enää tilaa. Näin välähdyksen valkoisesta, valoa loistavasta hahmosta sekä leijonasta, joka oli osittain vain väripikseleitä.

Mielikuvani veivät minut äkkiä Saharan autiomaahan. Katselin hiekkaa, joka alkoi myllertää kuin jokin olisi liikkunut sen alla. Pelko nousi kehooni: "Mitä tuolta tulee? Älä hyppää mun silmille." Mutta sisältäni kuului jälleen samat sanat:

"Sun ei koskaan tarvitse pelätä mitään."

Ja niin antauduin.

Ja koska elämässä täytyy olla huumoria, viimeinen mielikuvani oli tunnettu näyttelijä Morgan Freeman. Olin täysin varma, ettei Morgan Freeman ollut oikeasti Morgan Freeman, vaan Jimi Hendrix. Zoomasin hänen ihoonsa ja päädyin korjaamaan violetinväristä (kruunuchakran väri) hermostoa hänen sisällään – paransin hänet. Sen jälkeen en enää nähnyt mitään.

Eikä sen jälkeen mikään ole pelottanut minua.

Monet kauhistelivat, etten päässyt Milanon avajaisiin. He pitivät surullisena tilannetta, että olin kipeänä ja epäilivät, että kyseessä oli korona. Minä tiesin, että olin puhdistunut, polttanut kuumeella vanhan minän ja taas uusiutunut.

Olen sittemmin pohtinut, mitä yhteistä koronalla ja kruunuchakralla on. Corona tarkoittaa latinaksi kruunua, sädekehää tai seppelettä. Pelko syntyy ajatuksissamme. Pelkäämme usein jotakin, mikä ei ole vielä edes tapahtunut – kehitämme pelon mielessämme, ja kehomme solut luulevat sitä todellisuudeksi. Pelko ja yliajattelu tukkivat vapaan energian virtauksen kruunuchakrassamme.

Epätoivon hetkellä voimme turruttaa kivun pillerillä ja jatkaa pelkoa. Tai voimme uskoa korkeampaan ja ymmärtää osuutemme tässä kosmoksessa. Voimme puhdistaa kruunumme saasteista ja nostaa sen päälaellemme vastaanottamaan valoa ja ymmärrystä siitä, millainen maailmamme oikeasti on.

Olemme yksi heimo – ihmiset, eläimet, kasvit, ilma, vesi, kaikki. Olemme samaa energiaa. Olemme samaa universumin vanhaa vettä, jolla on muisti ja kaikki informaatio. Se tieto on meissä, mutta olemme vain unohtaneet sen.

Pian huomasin maalaavani taulua, joka sai nimekseen ONE. 

Se kuvastaa maachakraa (avaruusalusta näyssäni, joka haki minut takasin maanpinnalle). Olin elänyt liikaa mielessäni ja mielikuvissani. Olin antanut sieluntähteni hiipua harmaaksi (kirkas tähti joka muuttui harmaaksi), koska en ollut tasapainottanut maallista elämääni – olin elänyt vain pilvissä, mielessäni, ja aiheuttanut sinne tukoksen.

Viime kesänä sain loistaa. Sain upean mahdollisuuden tehdä haaveistani totta ja vapauden maalata jotain suurta. Näin mielessäni vaalean enkelin ja tiesin, että minun piti maalata se. Ymmärsin, että sieluni loisti jälleen tasaisena eikä sielumme tähteä voi koskaan sammuttaa tai satuttaa.  Maalasin enkelin, jolla oli kirkas tähti käsissään – näin syntyi Sieluntähti.

Nyt olen matkalla kohti toista soolonäyttelyäni. En tiedä, mitä odottaa – en oikeastaan odota mitään. Edellisellä kerralla odotin, ja elin jo päässäni kaiken, miten näyttelyn "pitäisi" mennä. Nyt annan asioiden vain tapahtua. Sydämessäni tunnen, että kaikki on hyvin.

Viimeinen taulu kokoelmaani valmistuu näyttelyyn. Sen nimi on AURUM.

Valkoinen hahmo, joka kertoo, ettei ole mitään pelättävää.